Sohvatyynyjen oli aika uudistua ja näistä kyllä tykkään. Valkoiset nahkasohvat ovat aika kalpeat ja kylmätkin näin talvisaikaan, joten väriä oli saatava edes vähän. Tähtikangas ei sävyltään väriä nyt kovastikaan anna, mutta oli niin ihana kangasta, että halusin sitä tyynyihin. Ruskeassa tyynyssä on minusta juuri oikeat sävyt antamaan lämpöä ja syvyyttä kokonaisuuteen. Liian innokkaana aloin ompelemaan tähtikangasta ja ompelin vahingossa reunat pussiin ja aloin miettimään vetoketjun laittoa. Siinä vaiheessa en jaksanut alkaa purkamaan vaan ompelin yhden reunan kiinni käsin ommellen. Ruskeat tyynyt ompelin kätevällä ohjeella, jolla tyynyn teko on minusta tosi näppärää ja samalla vaivalla tulee vetoketjukin helposti. Kurkkaahan linkkiä, jos haluat nähdä hyvän ja helpon ohjeen tyynynpäällisen tekoon :)
Tähtikangasta jäi sen verran sopivasti, että sain muutaman tähden roikkumaan oksankäkkyröihin. Lisäsin vielä valot ruukun juurelle antamaan valoa. Laitoin vähän vanua tähtien sisään ja ompelin ensin reunat kiinni suoralla ompeleella ja viimeistelin reunat siksakilla.
Eiköhän ala olla juuri oikea aika ripustella tähtiä myös ikkunoihin, vai joko ne on teillä laitettu :) ?
Hyvältä näyttää :). Uusilla koristetyynyillä saa kyllä niin helposti ja edullisestikin uusittua kodin ilmettä. Kiva idea nuo tähdetkin eikä jäänyt pientä kangaspalaa roikkumaan kaapin nurkkiin!
VastaaPoistaAivan totta, eipä tarvinut miettiä enää pikkuisten kangaspalojen suhteen, jotka tähdistä jäivät jäljelle, mihin ne kuuluvat. Raaski hyvällä mielellä heittää roskiin:) Kiitos:)
PoistaMeillä tähdet ovat killuneet ikkunassa jo jonkin aikaa ;) Kivoja tähtijuttuja oot tehnyt! Kirjoitit ettei tähtityyny tuo paljon väriä, mutta jotenkin tuo tähti kuviona antaa ilmettä sitäkin enemmän. Näyttää nimittäin hyvälle tuossa sohvan nurkassa ruskean tyynyn seurana! Minä haluisin meille muutaman jouluisentyynyliinan, mutta saa nähdä mihin kaikkeen aika riittää. Liikaa siis ideoita ja liika vähän aikaa ;)
VastaaPoistaKuulostaa niin tutulta tuo ideoitten ja ajan välinen ristiriitakäsite:) Nämäkin kankaat odottivat lähes kuukauden ennenkuin sain niistä valmista aikaiseksi. En pidä ihan hirveästi tyynyjen, verhojen yms. ompelusta, vaikka loppujen lopuksi ovat niin nopeita valmistaa ja kuinka paljon ne antavatkin ilmettä eri tiloihin. Tänään siivotaan ja sanoinkin lapsille, että laitetaan myös tähdet ikkunoihin. Ehkäpä tämä lupaus antaa myös intoa siivoamiseenkin:)
Poistahienoja! mulla kans vähän semmoinen sohvayynykaipaus..ois kankaat valmiina ja kaikkea. jospa tästä innostuisi!
VastaaPoistaKiitos Hanna:) Jospa innostut! Minäkin odotin inspistä aika kauan. Kumma kun se on joskus niin kateissa:) Loppujen lopuksi sitten pikkuinen vaiva tehdä.
PoistaMun blogissa olis sulle haaste :)
VastaaPoistaVoi tuhannesti kiitoksia sinulle, että huomioit minua haasteella:) Hetkisen vielä tuumaan lähdenkö vastailemaan:) Olen nimittäin kesän alussa postannut vastaavantyylisen, enemmän kyllä käsityöpainoitteisen haasteen tänne sivuille. Mutta katsotaan, jos sitä innostuisi!!
Poista