Kyllä nyt onkin taas talvi voimissaan. Pakkasta on lähes - 20 astetta. Luonto on niin kauniina.
Ompelin tyttöselle tekoturkiksesta (ostettu paikallisesta palatuvasta) liivin ja onhan se lämmittävä näin kylmällä säällä. Liivin sisäpuolella on vuorikankaasta ommeltu sisäosa.
Jouduin taas miettimään miten saan ommeltua päällisen ja sisäpuolen siististi niin, etteivät saumat näy. En vain vieläkään ymmärrä ohjetta, että olkapään kautta vedetään koko systeemi ja jotain jne ;). Mutta kasasin nyt sisäpuolen ja ulkopuolen erikseen ja yhdistin sitten päällisen ja vuoren hihasaumat ja kaula-aukot yhteen, mutta jätin olkapäät auki ja jonkin verran hihasaumoja. Sitten helman kautta ompelin olkasaumat ja hieman avoinna olevat hihasaumat kiinni. Hui, kuinka sekavaa tekstiä, hyvä kun itse pysyn mukana :)
No, pääasia, että työ onnistui ja näyttää vielä ihan siistiltä myös nurjaltakin puolelta.
Kuvien paita on kaupasta ostettu, mutta housut on aiemmin ompelemani ratsastushousut.
Tämän ruskea neule (EK:n paloista) oli tarkoitus tulla liivin alle, mutta kuvaushetkellä halusinkin valkoista alle.
Aikomukseni oli ommella neuleesta poolopaita korkealla kääntyvällä kauluksella, mutta kangas ei riittänyt. Ompelin saumat pitkällä siksakilla, joka oli melkein suoraommel, mutta kuitenkin joustavampi. Samoin päällitikkasin saumat oikealta puolelta samalla ompeleella. Saumurin ommel näkyi jotenkin liikaa, enkä halunnut ylimääräistä korostusta saumoihin. Ehkäpä nämä saumat kuitenkin pitävät.
Voi, kun nautinkin taas ompelusta :)
Olen huomannut nykyään ostavani kankaita, jotka eivät ensisijaisesti ole minun omaa värimaailmaani. Tämä johtuu oikeastaan siitä, että olen pikkuisen oppinut hoksaamaan mistä kankaasta kukin saaja tykkää ja ehkä pitääkin päällään. Tämä on tehnyt minulle erittäin hyvää ja rikastanut kankaiden sävykirjoa.
Leppoista loppiaispäivän jatkoa teille !
Voi kuinka ihana liivi! Itseheitin hanskat tiskiin oman karvaliivi ompeluni kanssa. Materiaali oli sellaista "yksittäistä karvaa", aivan kamalan sotkevaa. Saumuroidessakin karvat vain putoilivat syliin. :) neulepaita on myös kiva, eipä ole tullut mieleeni kokeilla siksakkia ompelussa. Saumuroidut saumat paistavat ikävästi läpi näissä neuloksissa. Mukavaa loppiaista!
VastaaPoistaNo olipa harmi kun tekoturkis ei toiminut. Itse ompelin suoralla ompelukonesaumalla ja kääntelin karvat pois ompelun edestä. Turkiksen leikkaamiseen sain hyvän ohjeen kankaan myyjältä, että nurjalta puolelta ihan pinnasta leikataan, niin ettei sakset osu karvoihin. Kiitos kommentistasi Katja /Kakarat :-)
PoistaLiivi näyttää kauniilta, ihanan pitkää tuo karva! Hyvinhän se vuoritus on näyttänyt onnistuvan :) Minä kun tykkään kovastikin siitä ruskeasta niin olen tuota ruskeaa paitaneulosta tainnut joskus EK:ssa katsella. Paita on varmasti monikäyttöinen ja saumarakenteet kuulostaa järkevältä! Näin lumen tulon myötä ja pakkasilla tulee muutenkin noita neulekankaita sieltä palaosastolta katseltua enemmän. Mekin uhmattiin tytön kanssa pakkasia ja käytiin äsken kuvaamassa omat tekoturkisjutut :)
VastaaPoistaKiva nähdä sinun tekoturkisompelun. Aivan alkoi tehdä mieli ommella lisää tuosta materiaalista. Niin lämmin kylmällä kelillä. Vaatiihan se päällystakilta väljyyttä, että mahtuu takin alle :-) . Olin kyllä tyytyväinen vuorin ja päällisen ompelutulokseen. Kiitos paljon Krista :-)
PoistaIhana liivi ja kaunis asukokonaisuus! Tuo valkoinen neule sopii kviasti tuonne liivin alle. Liivi on myös ommeltu siististi, ei saumat näy. Olen itse ommellut tämän kuvitetun ohjeen avulla tekoturkisliivin niin että koko juttu vedetään olkapäistä läpi.. ;) http://www.eleganceandelephants.com/2013/11/faux-fur-vest-tutorial.html
VastaaPoistaJos haluat sitä vielä joskus yrittää vai onko jo tuttu ohje? :)
Kiitos paljon Sanna :) En ole ennen nähnyt kuvallista ohjetta eli tarpeeseen tuli, kiitos :) Ehdottomasti kokeilen joskus vielä. Liivit on niin kivoja lisukkeita pukeutumisessa ja niin lämpimiäkin.
PoistaJälleen niin tyylikästä ja kaunista, hieno kokonaisuus tytölle! Varmasti lämmittää näillä keleillä ♥
VastaaPoistaSaapa nähdä, pitääkö vähän lainata tyttäreltä liiviä. Ehkä on kyllä minulle liian kapea, mutta olisi aika ihana myös itsellä tuollainen. Kiitos Hannariina :)
PoistaKaunis asu! Ihanan talvinen, niinkuin luontokin :)
VastaaPoistaKyllä luonto on niin kaunis taas. Uuden vuoden aikaan meinasi olla vesisateista ja pimeää, mutta toivottavasti talvi ja talvikelit nyt pitävät pintansa :)Kiitos paljon Mandariinimania!
PoistaSinulle saisi antaa tunnustuksen näistä vaatteiden tyylikkyydestä, jokainen on niin siisti ja sopii monen muun vaatteen kanssa yhteen! Tekoturkisliivi on i-h-a-n-a! Neulospaidan värit ovat minunkin mieleen, en olekaan koskaan ommellut niitä. Siinäkin olisi taas yksi uusi asia kokeiltavaksi. Meillä onneksi jo tänä aamuna pakkanen lauhtui, aiemmat 20 asteen pakkaset vähentävät ulkoiluhaluja. Mukavia talvisia päiviä!
VastaaPoistaMeillä ei ole tänä aamuna enää kuin pari astetta pakkasta. Teholaskua:-) Kiitos Hanna Mi sinulle tunnustuksesta:-) . Oli kiva kuulla, että ajattelet noin. Turkisliivi on kyllä ihana. Neulepaita tulee niin näppärän nopeasti ompelukoneella kun ei tarvi puikkoja heilutella. Minulla ei ole siihen asiaan tarvittavaa sinniä, vaikka toisaalta haaveilenkin neuleiden teosta. Ehkä joskus myöhemmin. Neulekankaita ei vain tahdo olla myynnissä mahdottomasti. Ihania talvipäiviä sinulle!
PoistaTosi kiva liivi ja neulepaita. Neulepaidan väri on taas ihan minun väri.. :) En ole juurikaan neulekankaisiin törmännyt, vaikka tuolla tavallahan sitä saisi nopeammin neuleen aikaiseksi.. :) Täällä ei pakkanen käynyt tällä kertaa kuin -15 asteessa, mutta ihan riittävän kylmää oli sekin. Nyt onkin jo ihan lumiukkokeli.. Mukavaa talvipäivää!
VastaaPoistaEn tiedä mistä noita neulekankaita löytyisi. Niitä on kyllä mukava ommella ja saa tosiaan niin nopeasti valmista aikaiseksi :-) Kyllä kelit vaihtelee nopeasti! Kiitos Raisa P kommentista :-)
PoistaTuollainen karvaliivi olisi ihan paras tälläisille pakkaskeleille! Voi, että tiedän tuon tunteen kun ohjeet ei aukene... Mutta pääasiahan se on, että ompeluksesta saa siistin ja toimivan :)
VastaaPoistaAivan ärsyttää kun joskus joku työvaihe on olevinaan niin hankala ettei aukea ei sitten millään ;-) , mutta onneksi on erilaisia oikoteitä. Kiitos Eerika :-)
PoistaKaunis liivi! Minäkin olen katsellut EK:n laareja sillä silmällä josko mukavan näköistä tekoturkista olisi löytynyt. Vielä ei ole tärpännyt :) Jännä juttu tuo värien kokeileminen. Minäkin usein valitsen niitä itselle mieluisia värejä, mutta varsinkin viime aikoina on ollut vaihteeksi tosi kiva kokeilla värejä oman mukavuusalueelle ulkopuolelta :) Neulospaita on oikein hieno sekin ja asu kokonaisuudessaan todella tyylikäs!
VastaaPoistaKiitos paljon Pizzicato :-) . On jännä miten kangas muuttuu enemmän edukseen ompelun myötä. Niin ajattelin ruskean neuleen suhteen :-) . Pitäisi vähän enemmän irrotella värien ja materiaalien suhteen.
PoistaSinulla on kyllä kivan erilainen tyyli näissä ompeluksissa. Ihanasti löydät teineille sopivia kankaita, kuoseja ja malleja. Iso hatunnosto! :)
VastaaPoistaLämpimät kiitokset<3. On kyllä niin mukava tehdä isommillekin kun heille näyttää vielä kelpaavan.
PoistaYksinkertaisesti upeita!
VastaaPoistaVoi kiitos paljon Koukuissa:-)
PoistaVau! Tosi tyylikkään näköiset <3
VastaaPoistaKiitos sinulle aino-maria :)
Poista