Ompelin nuorelle miehelle pari paitaa. Aika mielenkiintoista olikin ja tuloksena syntyi kaksi käyttöpaitaa. Kankaat löytyivät alkutalvesta EK:n palalaareista. Kaavana käytin pojan vanhaa paitaa.
Ensimmäinen ruutukangas on neulosmaista ja tosi joustavaa. Kyynärpäihin lisäsin kyynärpääpaikat, jotka myös löysin EK:sta alelaatikosta. Ne ovat valmiin malliset ja paikoilleen vain silitettävät. Lisäsin kylläkin koristeompeleen vielä kiertämään paikan reunoja. Etukappaleen tasku on tehty vanhan farkun sivusaumaa hyödyntäen eli kaksoistikkaus on housujen sivusaumasta. Lisäsin vielä napin koristeeksi ja myös kiinnittämään taskun paikoilleen.
Tämä paidan malli sai sytykkeen eräällä kauppareissulla, kun näin valmiissa paidassa samanlaisen vetoketjun toisella olalla. Halusin jatkaa ideaa ja lisäsin molempiin olkapäihin vetoketjut. Leikkasin olat siten, että takakappaleiden olkapäät jatkuvat hieman etukappaleiden puolelle. Tällöinhän etukappaleiden olat ovat normaalia lyhyemmät.
Sama ompeluideahan isompienkin vaatteiden ompelussa on kuin pienissäkin vaatteissa, mutta istuvuuden saaminen on toinen juttu :) Hyväksi olenkin kokenut vanhan hyvänmallisen ja ryhtinsä säilyttäneen paidan hyödyntämistä. Näiden paitojen ompelun jälkeen uskon, että kokeilut jatkuu myös näiden isompienkin vaatteiden parissa.
Ompeluiloa ja mukavaa viikon jatkoa teille!
Todella hienot paidat, olet onnistunut erinomaisesti!
VastaaPoistaKiitos Erja:) Hyvä mieli tuli kyllä ompelun jälkeen ja vielä kun näki, että paita pääsi heti käyttöön.
PoistaTosi kivat paidat! Kuosit on niin sopivat nuorelle miehelle! Vetskarit olalla on aika hauskat yksityiskohdat. En olekaan aiemmin tuollaisiin törmännyt..
VastaaPoistaMinustakin nuo kuosit sopi hyvin nuoren miehen vaatetukseen. Ei liian räväkkä käy edes kaupaksi :) Vetoketjuidea oli kyllä jänskä, se sattui omaankin silmään heti ja nyt se on kokeiltu myös käytännössä. Kiitos paljon Raisa P:)
PoistaHyvät tehostevetskarit. Tykkään! Muutenkin niin miehekkäät paidat. Taitava sinä!
VastaaPoistaLämpimät kiitokset Pikku Akka:) Tämä oli mielenkiintoinen ompeluprojekti.
PoistaTyylikkäät paidat! Vetskarit mainio idea! Toivottavasti paidat on paljon käytössä.
VastaaPoistaLupaavalta vaikutti käytön suhteen, sillä toinen paidoista pääsi heti käyttöön. Varmaan ompelukin jää vähälle, jos vaatteet jää käyttämättömäksi, mutta kiva näin :) Kiitos Hieno tar!
PoistaHyvää työtä :). Kivaa farkkutehostetta tuossa ekassa paidassa (ja nuo kyynärpaikat <3) ja tuo vetskari-idea olalla on aivan mahtava! Varmasti kivaa vaihtelua ommella välillä nuorelle miehelle, tuo mukavaa haastetta harrastukseen!
VastaaPoistaOn kyllä mukava haastaa itseä erilaisten ompelujen suhteen. Näissäkään ei mitään kovin erikoista tekniikan suhteen ole, mutta halusi onnistua kunnolla, jotta vaatteet pääsisivät käyttöön. Lämmin kiitos Krista :)
PoistaMolemmat paidat on taas niin siistit ja tyylikkäät! Sinulta saa aina mahtavia ideoita yksityiskohtiin poikien ja miesten vaatteisiin. Luulen, että tällaiset paidat meilläkin mies hyväksyisi, täytyykin näyttää näitä kuvia (lupasin ommella hänelle lahjaksi paidan). Ihanaa viikonloppua!
VastaaPoistaOlisipa kiva jos saisit näistä vinkkiä omiin ompeluksiin. Se tuntuu minustakin kivalta :) Sinultahan onnistuu kyllä kivan paidan teko tuosta vaan :) Kiitos palajon Hanna Mi!
PoistaTyylikkäät paidat! Ja ehdottomasti alat enemmän ompelemaan juuri näitä isompia vaatteitakin, jos vaan "tilauksia" tulee :)
VastaaPoistaKyllä tilauksia on tullut :) Itsellä vaan meinaa olla kynnys korkealla aloittaa, mutta ehdottomasti pitää kyllä vielä kokeilla. Ja lisäksi kun sattui löytymään tuollaisia paloja, jotka hyvin sopii tuon ikäiselle. Kiitos sinulle Eerika kommentistasi :)
PoistaTuo on varmasti niin totta, että isommat vaatteet vaatii enemmän istuakseen, lastenvaatteet sopii melkein aina :) Ihan huiput yksityiskohdat siulla taas vau! Ihanaa viikonloppua ♥
VastaaPoistaTuon istuvuuden saamisen takia sitä varmaan epäröikin aloittaa aikuisten vaatteiden ompelua. Turhaa epäröintiä useimmiten ! Asenteella, antaa palaa vaan, onnistuu aika monesti:-) . Kiitos paljon kommentistasi Hannariina:-)
PoistaHienot on paidat ja huippu aluevaltaus :-) !Mulla ei tuu ommeltua edes meidän 11v pojalle, kun kaveri tykkää pitää perusmallin mustiaharmaita huppareita. Jospa hällekin kelpaisi joskus äitin tekemät taas ;-)
VastaaPoistaEhkä vielä joskus saat ommella pojallesi:-) . Eihän aina huvita pitää äidin tekemiä juttuja;-) . Pitää koittaa saada nyt aikaiseksi näitä isompiakin vaatteita, kun niille on tilausta:-) . Kiitos paljon Sari!
PoistaMahtavaa, että isommatkin lapset haluavat vielä äidin ompelemia vaatteita. Mutta eipä ihmekään, sillä molemmat paidat ovat niin tyylikkäitä. Tykkään noista kyynärpääpaikoista kovasti ja vetskari-idea on aivan huippu!
VastaaPoistaOn kyllä niin mukava kun lapsille kelpaa myös itse tehdyt vaatteet. Kaupan vaatteista saa usein hyviä ideoita, joita voi vielä itse jatkojalostaa:-) Kiitos sinulle Pizzicato:-)
PoistaTosi tyylikkäitä paitoja ja kivat yksityiskohdat, vetskari, tasku & kyynärpaikat !!!
VastaaPoistaKiitos Tarja paljon kommentistasi:-)
PoistaNo kyllä kelepaa! Mukavia yksityiskohtia. T. Pirta
VastaaPoistaJoo nyt kyllä kelpaa:-) . Kovaa kulutusta ja käyttöä nyt toivoo paidoille! Kiitos paljon Pirta:-)
Poista
VastaaPoistaOi, sinähän olet oikea hoviompelija. <3 Vauvasta vaariin vaatetat! Ja luulen, että tuon ikäiset nuoret on oma haasteensa. Hienoa, että olet päässyt "kompukseen". Varmaan jatkossakin kantavat mielellään uniikkeja, hyvännäköisiä vaatteita. Sehän on myös trendikästä, se omaleimaisuus ja omaleimaisuus, vaatteissakin. :)
Kiitos Kaisu <3 Olen kyllä onnellinen kun isommatkin kelpuuttavat tekeleeni. Ainakin joskus on kiva heillekin jotain tehdä. Paitojen teko on varmaan sieltä helpoimmasta päästä, housuja en kyllä edes haaveile tekeväni isommille :)
PoistaTodella tyylikkäät paidat ja kivat yksityiskohdat! Minua jäi joskus kiehtomaan tuo vetskari-idea. Näin nimittäin telkkarissa sellaisen paidan, jossa yhtenäinen vetoketju kulkee olalta olalle. En osaa oikein selittää, ja koska asia jäi häiritsemään niin löysin yhden osoitteen josta ainakin näkee idean, http://www.prettyprudent.com/2013/05/baby-kid/clothing/diy-zipper-top-from-a-t-shirt/
VastaaPoistaKiitos Villa Pipo kommentistasi ja linkistä :) Kyllä olikin kivan näköinen paita. Aika hauska sattuma, että sinuakin on mietityttänyt tämä vetskarijuttu. Minua nimittäin on jäänyt vaivaamaan sama asia, kun ystäväni jo jonkin aikaa sitten sanoi nähneensä jossain Nanson liikkeessä paidan/tunikan, jossa olalta olalle kulki vetoketju. En ole nähnyt tätä vaatetta, mutta mielikuviini se jäi todella kiehtovana ajatuksena. Toteutus on vielä tekemättä :)
PoistaHienot paidat! Pienet huolella mietityt yksityiskohdat ovat piste I:n päälle.
VastaaPoistaKiitos UlrikaKo:-). Ei niiden yksityiskohtien monesti tarvitse olla suuria kun ne vaikuttaa jo kovastikin yleisilmeeseen.
Poistasiis wau! :)
VastaaPoistaKiitos paljon Kehrä :-)
PoistaTodella hienoja! ! En ihmettele yhtään, että käyttöön lähti!!:)
VastaaPoistaJoo, oli niin mukava nähdä, ettei ompelu mennyt hukkaan:) Kiitos sinulle!
PoistaNämä ovat sekä siistejä että tyylikkäitä. Ja kankaiden kuosit juuri nuorelle sopivia. Pidän molemmista paidoista todella paljon! :-)
VastaaPoistaLämpimät kiitoksen Oman näköinen :) Minäkin ajattelin, että uskallan näistä kuoseista pojalle ommella.
PoistaTodella hyvän näköinen ja hienosti toteutettuja yksityiskohtia :)
VastaaPoistaKiitos paljon aino- maria:-)
Poista