maanantai 6. heinäkuuta 2020

Kesäkukkia ja auringonlaskun ihailua



Miten ihana kesäkuu meillä olikaan. Saatiin lämpöä ja aurinkoa. Sadetta ei toki tullut juurikaan ja pihanurmikko meinasi kuivahtaa kokonaan. Tällä hetkellä kun kirjoitan tätä postausta sade ropisee ikkunalautoihin ja sadetta onkin luvattu pidemmäksi aikaa.


Kesäkukat on istutettu ruukkuihin ja näiden kuvien lisäksi on muutama amppelikin vielä hankittu. Aika perinteiset kukkalajit valtasivat ruukut ja pöytien päälliset. Ostin Orvokkeja, valkoisia Pelargoneja, Petunioita, Miljoonakelloja ym. Ensimmäisessä kuvassa oleva Maljaköynnös on minulle uusi tuttavuus ja toivonkin sen pärjäävän hoidossani. Se on hyvin kaunis ja vaikuttaa aika kestävältä. Sateet eivät ole sitä lannistaneet vaan päinvastoin se on työntänyt uusia kukkia meidän iloksi.






Kesällä pitää myös herkutella ja välillä ollaankin tehty suussa sulavia kakkuja ja muita naposteltavia.



Kesä on ihanaa aikaa. Nautin todella paljon tästä. Ihanat värit ja kaunis luonto ihastuttavat. Eilen illalla meni myöhään rannalla, kun taivas värjäytyi upean väriseksi ja kuvia piti ottaa toinen toisensa jälkeen.
Seuraavaksi tunnelmia eiliseltä illalta :)




Tästä tulikin kuvantäyteinen blogipostaus, mutta toivottavasti saatte iloa näistä kuvista. Haluan toivottaa teille ihanaa kesäpäivää ja tulevaa viikkoa 💜


8 kommenttia:

  1. Aivan ihana kuvakimara. Piti katsoa ne kahteen kertaan. Mahtava kukkaloisto oli kyllä nyt kesäkuussa, ja vieläkin vaikka osa on jo lakastumaan päin. Eilen illallakin oli upea auringonlasku ja sen lisäksi aivan valtavan värikäs sateenkaari. Ihmeellisiä luonnon ihmeitä! :)

    VastaaPoista
  2. Upeat kuvat, kukat suorastaan hehkuvat!

    VastaaPoista
  3. OI, olipas taas niin ihania kuvia.
    Tuota vaaleanpunaista taivaan rantaa ja maisemana kaunista värjäytymistä olemme mekin ihastelleet ja
    yritin sitä myös kuviin tallentaa.
    Ihmeellisen ihania elämyksiä ja kauneuden kokemuksia luonto tarjoaa, kun ehtii pysähtyä kaiken sen kauniin äärelle.

    Kesän jatkuvaa iloa Sinulle Kanneli! <3

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana postaus & kuvat vetää sanattomaksi!♥

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Ihanat herkut ja upeat iltarusko maisemat.

    VastaaPoista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.