Tämä herttainen, kauniin sävyinen kangas löytyi Fabriinasta. Mietin, että minkälaisen paidan tästä tekisin. Ja lopulta päädyin hyvin yksinkertaiseen malliin. Kangas on niin kuvioitu, että ajattelin yksivärisen, ison resorin riittävän paidan somistukseksi.
Halusinkin resoreista leveät. Paidan kaulus toimii myös lämmittäjänä, eräänlaisena kaulurina. Hihoissa on myös pitkät resorit, jotka saa vielä käännettyä kertaalleen ylöspäin. Näin saatiin myös hieman kasvunvaraa paitaan.
Tämä paita sai alkunsa pienestä kuviokangastilkusta, jonka tilasin myöskin Fabriinasta. Tästä kankaasta ompelin joku aika sitten lahjaksi bodyn pikku vauvaneidille. Kangasta ei riittänyt koko paitaan, mutta tilkuttamalla syntyi ihan kiva käyttöpaita.
Nyt löytyi myös paikka pitsivetoketjulle, joita joku aika sitten tilasin Seliashopista. Ne on kyllä tosi sieviä yksityiskohtia vaatteissa. Jätinkin reilusti vetoketjun esille myös alaosineen päivineen. Paita on koottu palasista myös takakappaleen osalta samalla tavalla kuin etukappaleessa.
Koirapotilaamme viettelee sisätiloissa lokoisia päiviä. Aivan ihmeellisesti se on sopeutunut ulkohäkkiolosuhteista sisätiloihin. Saapa nähdä maltetaanko me laittaakaan sitä enää ulos:)
Sateinen, hyvin syksyinen päivä ei houkuttele kovin ulos. Vaikka siellä olisikin pieni lumesta paljastunut multakasa, joka odottelisi oikeaan paikkaan siirtämistä. Ehkä ei muu auta kuin lähteä lapioimaan sitä ennenkuin uudet lumet sen peittävät:)
Mukavaa päivänjatkoa!
Kätevä kaulus näin syksyllä ja talvella tuossa ekassa paidassa. Nuo pitsiveskarit ovat tosi kauniita <3 Mukavaa mullansiirtoulkoilua :) Joo, eipä tässä itseäkään kauheasti ulosmeno houkuttele...
VastaaPoistaOn kyllä niin tärkeä, että lapsella on kaula suojattu kylmää vastaan. Usein kaulaliinat jää helposti naulakkoon roikkumaan. Kyllä oli raskasta ja märkää multaa, että osa jäi vielä huomiseksi ja lauantaiksi:D.
PoistaKiva tuo tilkkupaita, minunkin pitäisi ommella pari käyttöpaitaa vanhimmalle tytölle.
VastaaPoistaJoo, kiitos:). Tykkäsin itsekin, että siitä tuli ihan kiva. Usein teen tyttöselle mekkomallisia tunikoita, niin perusmalliset paidat jäävät helposti vähemmälle. No sehän on hyvä vaan, niin on syy miksi ommella:)
Poistakauniita paitoja :)
VastaaPoistaKiitos Suvi:-)
PoistaKiva kun teit tuollaisen korkean kauluksen.
VastaaPoistaPitsivetoketju paidassa on todella herkullinen. :)
Minustakin tuo korkea kaulus kaikessa yksinkertaisuudessaan on tosi kiva! Kiitos:)
Poista