Siskoni sai minut mukaan keramiikkaan viime kesänä. Olemme käyneet muutaman kerran tekemässä keramiikkatöitä. Halusin kuvata ensimmäiset työni tänne blogiin. Olen iloinen, että työni pysyivät ehjinä ja voin niitä käyttää kotona.
Tämä pieni lautanen muodostui pienestä savipalasta ja en oikein tiennyt ensin sen käyttötarkoitusta, mutta se on toiminut kynttilänalustana.
Keramiikassa olisi mukava käydä useamminkin, mutta ajanpuutteen takia se on jäänyt aika vähälle. Ihana on kuitenkin tietää, että innostuksen tullessa sinne on mahdollista mennä.
En malttanut olla kuvaamatta samalla näitä kukkasia. Kävin viikko sitten Rustassa ja tuttava oli näiden muovikukkien luona ja pohti minkävärisiä ostaisi. Laatikossa oli tosi paljon erilaisia kukkia ja ostamani laatikon sävytys on kuvissa olevien kukkien mukainen. Laatikko maksoi n. kymmenen euroa. Nämä kukat kestävätkin pitkään maljakoissa. Kuvissani on vain muutama oksa laatikon sisällöstä.
Nämä tuovat mukavasti kevään tunnelmaa. Mitä sinä ajattelet muovikukista?







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.